Tulin tänne katsomaan tilastoja pitkästä aikaa ja huomasin, että täällä käy ihmisiä.

Tämä osoite on minulta jäänyt "unholaan", sen jälkeen kun tein uuden blogiosoitteen museopaivakirja.blogspot.com/

Tätä blogia ei voi kommentoida, mutta Nukkenallemuseon Facebook-sivuilla voi osallistua, jos haluaa.

https://www.facebook.com/pages/Mus%C3%A9e-des-Poup%C3%A9es-et-Nounours-The-Doll-and-Teddy-Bear-Museum/216775301670987

Pariin viikkoon en ole päässyt tänne blogiini. Meinasin jo, että 20six.fr  on lopettanut blogipalvelunsa kokonaan, vielä ilman ennakko uutista.

Tänään tein uuden museopaivakirja blogin BLOGGERIIN, tässä osoite:

http://museopaivakirja.blogspot.com/

Jatkossa kirjoitan sinne. Otan tästä vanhasta blogistani talteen arkistot.

20six.fr on aika usein poikki ja nettiyhteysongelmia. Monet bloggaajat ovat siirtyneet muualle. Niin minäkin nyt.

http://www.kuopionmuseo.fi/ajankohtaista.htm

http://www.museedesenfants.be/expoecfr2.htm

http://actu.orange.fr/une/canicule-et-ralentissements-pour-les-retours-de-vacances-afp_197476.html

Säätiedotuksissa luvataan tänne muutaman päivän helleaalto, tiistaihin asti. Silloin yleensä kaikki menee merelle vilvoittelemaan. Joten täällä museossa on varmaan hiljainen viikonloppu.

Muuten joka päivä on käynyt vähän ihmisiä. Se lehtiartikkeli, josta puhuin viimeksi, on tuonut tänne aika paljon paikallisia. Le Routard-matkaopas on myös ollut tehokas mainostaja. Kiitos Sébastienin, joka meidät siihen toimitti.

Museoesitteitä saa näköjään tilata paljon enemmän kuin on ollut tapana, noin 1000 vuodessa. Se on maksanut noin 60 euroa vuoden lopulla, kun turistitoimisto on lähettänyt laskun. Nykyään niitä tehdään A4 3 mainosta, kun ennen tehtiin vain 2kpl. Joten ei pitäisi tulla hirmu paljoa kalliimmaksi, vaikka enemmän teetettäisiinkin.  Ainakin puolet enemmän mainoksia pitää olla varastossa, kun joka paikkaan niitä "kylvetään" pitkin vuotta.

Sesonki on lopussaan. Nyt olen alkanut suunnitella syyskuun 17-18.päivän Kulttuuri Päiviä, johon ilmoittautuminen jäi tänä vuonna. Mutta me voidaan silti se käyttää hyväksi. Maalaan ylimääräisen siirrettävän museokyltin, jonka voi viedä linnan tykö. Varmaan sinne tulee tänäkin vuonna kansainvaellus, josta mekin voidaan houkutella kävijöitä museoon.

http://www.guichetdusavoir.org/ipb/index.php?showtopic=10276

Siinä kerrotaan Lyonin entisestä nukkemuseosta.

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Ranska+ottaa+oppia+Suomen+kouluista/1135268628787

Hesarissa oli mielenkiintoinen uutinen, miten Ranskan opetusministeri hakee mallia Suomen hyvästä lasten koulutuksesta.

Laitan alemmas ranskalaisten lehtien artikkeli linkkejä, en viitsi niistä tehdä asiaa ranskankieliseen museoblogiini. Meinaisivat vaan, että oma kehu haisee.

Ei ole ihan helppo tehtävä ranskalaisella ministerillä, jos ajatellaan ranskalaista ylpeyttä. Luin yhden lehtiartikkelin kommentteja, tyhmän ylpeyttä se on. Siinä yksi syy, miksi he eivät ole kovin innokkaita opettelemaan vieraita kieliä, koska oma kieli on paras kaikista monen mielestä. Vahinko vaan, jää paljosta paitsi. Aina  on jotakin opittavaa toisilta. Ei koskaan tule valmiiksi.

Toisaalta kyllä meillä kaikilla vähän ylpeyttä on, ja täytyykin olla. Minä nielaisen ylpeyteni joka kerta, jos joudun menemään kunnantalolle museoasioissa. Niin epämieluisaa se on ollut.

http://fr.wikipedia.org/wiki/%C3%89cole_maternelle_en_France

Siinä yllä linkki ranskalaisten l'école maternelle eli "äitikoulu" sanasta sanaan suomennettuna. Sellaista Suomessa ei ole olemassakaan, joten ei ole sanaa. Ei ole kysymyksessä hoitopaikka, vaikka lapset aloittavat sen jo 2 tai 3 vuoden iässä ja jatkavat peruskoulun aloittamisikään asti eli 6 vanhaksi. Siellä he oppivat jo samoja asioita kuin koulussa. Vaativaista se on minusta. Ja silti aikuisena he tekevät kirjoitusvirheitä, kirjoittavat sanat huolimattomasti. Se on tyypillistä ranskalaista. Ei me suomalaiset vaan jätetä kirjaimia pois sieltä täältä niinkuin tulipalokiireessä olisi kirjoitettu viestiä.

Toisaalta ranskalaiset ovat sosiaalisempia kuin me suomalaiset, varmaankin juuri tuon pitkän "esikoulun" takia, koska ovat tottuneet olemaan porukassa jo pienestä.

http://www.20minutes.fr/ledirect/771034/luc-chatel-rend-finlande-mercredi-jeudi-etudier-systeme-educatif

http://fr.news.yahoo.com/luc-chatel-va-%C3%A9tudier-syst%C3%A8me-%C3%A9ducatif-finlandais-155331832.html

http://www.actualitte.com/actualite/27565-chatel-deplacement-finlande-education-ministre.htm

http://www.lesechos.fr/economie-politique/france/actu/0201570813964-luc-chatel-en-finlande-pour-etudier-le-systeme-educatif-207054.php

http://www.salutfinlande.net/forum/viewtopic.php?f=12&t=3608

Tänään pari Lyonista kotoisin olevaa naisturistia tuli museoon. Internetistä he tämän löysivät.

Lyonissa oli ennen suuri yksityinen nukkemuseo linnassa. Se oli kuuluisa. Kuulema se on ollut nyt suljettuna pari vuotta.

Kun madamet näkivät etiketeistä vitriinissä, että minulla on paljon saksalaisia leluja, toinen tokaisi, että "Kaikki on Saksassa valmistettu".

Ei se ole totta. Minulla on monesta maasta tavaraa. Mutta tosi on, että monet kuuluisat kansainvälistyneet merkit ovat Saksasta kotoisin. Se on ollut suuri valmistajamaa. Ei se minua haittaa. Jos alan hakea vain suomalaista, kokoelma jää rajoitetuksi ja pieneksi, eikä se ulkomaalaisia niin paljoa kiinnostaisi kuin oman maan kansalaisia.

Minulla on kriteerinä aitous, laatu, kauneus, kuuluisat merkit, kansainvälisyys jne. kun kartutan kokoelmaa. Aasialaisia kopioita minä boikotoin. Eri yhteiskuntaluokat täytyy olla edustettuna, joka pojan- tai tytön lelusta rikkaiden lasten leikkikaluihin. Eri aikaudet myös 1800-luvun alusta tähän päivään.

Ranskalaisten omahyväisyys tuli taas esille. Oma maa tuotteineen kiinnostaa eniten ja on ykkösenä. Heitä kiukuttaa, jos muu maa saa kunnian. Huvittavaa on, että heistä jotkut sen tunnustavat, kuten ystäväni. Hän sanoo, että me ollaan sovinisteja.

Kysyin sitten madamelta oliko siellä Lyonin nukkemuseossa enimmäkseen ranskalaisia nukkeja, sain vastaukseksi, että oli siellä myös muualta.

He sanoivat lopuksi, että enemmän kuin puolet enemmän pitäisi olla tilaa, jotta saisi täällä kaikki hyvin esille. Tästä saisi ison museon, oli heidän kommenttinsa lähtiessään.

Tämä pieni Nukkenallemuseo on kasvanut "isoksi"... Niin täytyykin, muuten meitä ei huomata.

http://www.muscon.fi/

https://www.jyu.fi/ajankohtaista/arkisto/2011/01/tiedote-2011-01-04-13-04-49-887103

Sitten ovikello soi. Katsoin ikkunasta. Oli siellä porukkaa, oikein jono. Ensin ovesta sisään tuli isoäiti lastenlastensa kanssa, entisiä pariisilaisia, jotka ovat asuneet tässä kylässä vuoden verran. Pariisilaisia tulee paljon museoon yleensä, kuten muitakin kaupunkilaisia.

Sitten tuli neljä henkeä, eläkeläisiä, St Hippolyte du Fort kylästä, he olivat nähneet lehtiartikkelin museosta. Lisäksi madame sanoi, että hän on usein nähnyt Midi Libren kirjoittavan tästä museosta.

Heidän jälkeensä oli äiti ja tytär Marseillen läheltä, turisteja, jotka olivat internetistä löytäneet tämän museon.

Sitten tuli vielä yksi tutun näköinen entinen lézanilainen, joka muutti pois kylästä 8 vuotta sitten. Hän oli täällä alkuvuosina ja osti minulta ison nallen. Nyt hän tuli taas hakemaan nallea. Minun piti "vintistäni" etsiä hänelle muutama vaihtoehto. Minä en niitä ole enää myynyt, muutakuin ihan poikkeustapauksissa, jos joku on erikoisesti halunnut. Viime vuonna myin yhden. Ginette oli utelias näkemään myös kehityksen, miten on päästy eteenpäin. Silloin alussa tämä kokoelmani oli pieni kuten museokin. Nyt hän sanoi, ettei tiedä mihin päin katsoisi, kun joka paikka on täynnä... Muuten yksi asia tuli esille tämän vanhan tuttavan kanssa. Kunnantalomme vähemmän myötämielisyys nukkenallemuseota kohtaan. Hän sanoi, he varmaan ajattelevat, ettei tästä museosta ole rahallisesti heille mitään hyötyä. Suoraan rahallisesti puhuen eikä epäsuoraan, tarkoittaa ettei tule vero-tai muita tuloja kunnalle, kun on ei-voittoa tuottava yhdistys, joka ei ole verotettava. Jos olisi yritys, se maksaisi kunnallisveroa sun muuta.

Oli täällä sitten paikallisia tai turisteja, oli hyvä tunnelma koko ajan museossa. Koulunäyttely oli tykätty kuten muukin ja ne vanhimmat 1800-luvun nuket saivat paljon huomiota. Harvoin näkee, sanottiin. Sitten kun katseltiin 1880-luvun kahta nukketaloa, St Hippolyte du Fort kyläläiset tekivät sen tutun kysymyksen, arvatkaapa minkä? Se oli se: "Mistä tällaisia löytää?" Ja kun sanoin, että se on salaisuus, kaikki nauroivat.

Suomestakin puhuttiin, kun he näkivät lappalaisnuket ikkunalla. 

Nyt on vielä vajaa pari viikkoa jäljellä, jolloin voi odottaa ihmisiä museoon. Sitten se turistivirta loppuu kuin seinään. Ja tyhjässä museossa on tylsää. 

Niin kauan kuin rauta on kuumana, täytyy hioa.

Tässä kuvassa Petitcollin selluloidinukke 40-luvulta. Sain sen eilen yhdeltä vanhalta mieheltä lahjoituksena museoon. Nuken mukana tuli roosa syöttötuoli. 80 vuoden iässä oleva vanhus oli menettänyt  viime vuonna vaimonsa, jolle tämä nukke oli kuulunut.

Kysyin miten hän oli saanut tietää museosta. "Kylämme kunnantalon sihteeriltä", sain vastaukseksi tältä Montpelliern läheiseltä Assasin kyläläiseltä. Huvittavaa, kun toisen kylän kunnantalo "tietää" paremmin tämän museon kuin oman kylän.

Petitcollin on yksi ranskalaisten suosituimmista merkeistä, se on ollut koko kansan lelu. Minulla on ennestään kaksi samantapaista nukkea. Niitä saa ollakin kolme kokoelmassa, koska ne ovat tärkeitä ranskalaisille.

Tällä nukella on myös ripset, kuten kuvasta näkyy. Se on aika erikoista. Niillä kahdella muulla nukellani ei ole ripsiä. Löysin jo paikan tälle uudelle tulokkaalle museossa. Mutta se täytyy vaihtaa, koska eilen yksi pikkupoika kosketteli tai repi heti nuken ripsiä. Se täytyy siirtää käden ulottumattomiin, muuten lapset näköjään rikkovat heti sen. Eikä vanhemmat tai isovanhemmat aina kiellä lapsiaan.

http://www.petitcollin.com/history.php

http://fr.wikipedia.org/wiki/Petitcollin

Tänään tuli museoon yhdestä naapurikylästä Saint-Hippolyte-du-Fortista eläkeläispariskunta lapsen lapsensa kanssa. Kun kysyin, mikä heidät tänne toi, he sanoivat nähneensä Midi Libressä artikkelin tästä museosta. Yllä tuo pieni lehtijuttu.

Siinäpä mukava yllätys. Kiitos Midi Libren hyvästä yhteistyöstä. Siltä me ollaan saatu paljon kannatusta.

Infossa on vaan muutama virhetieto. Siinä sanotaan, että tämä museo on ollut olemassa yli 20 vuotta, 11 vuotta vasta me ollaan oltu täällä. Sisäänpääsymaksuissa on myös korjaamista, me nostettiin niitä 50 centillä heinäkuun alusta. Kuva ei ole minun kokoelmastani, siinä on joku vieras nalle. Ei haittaa. Joka tapauksessa mainosta meille tuo artikkeli on. Ja tervetullutta vielä nyt kesäsesongin loppuvaiheessa. Jos se toisi museoon paikallisia, ja tietenkin muitakin, kuten on ennenkin tuonut. Nyt on loppukiri, pari viikkoa jäljellä sesongista.

Muuten eilen kuulin mielenkiintoista asiaa naapurin emännältä. Hän on eläkeläinen, joka asuu vastapäätä. "Kyllä on ollut trafiikkia tässä meidän pikkukadulla tänä kesänä", sanoi hän. "Museossa on käynyt jatkuvasti ihmisiä. Mistä ihmeestä he kaikki tulevat?", ihmetteli madame. Silloinkin kun me ollaan oltu poissa, museon oven takana on käynyt porukkaa. Aamupäivisinkin.

Joten me ollaan menetetty museokävijöitä melkoisesti. Ensi vuonna täytyy pitää museo auki myös aamupäivällä ja jo heinäkuun alusta asti eikä vasta 14. eli Ranskan kansallispäivästä alkaen.

Toisaalta ei ole ihme, että on ollut liikettä, koska me ollaan paljon markkinoitu museota joka paikassa. Harmi vaan, kun ei ole voitu kaikkia vastaanottaa. Entisinä vuosina nämä aikataulut ovat sopineet, ei ollut vielä erikoisemmin kysyntää, joten ei viitsitty turhaan täällä päivystää.

Kyllä kyläläisillä on nyt ollut päänvaivaa, kun nukkenallemuseo on ollut suosittu. Melkein joka päivä joku on hakenut tätä museota kylällä. "Missä on Nukkenallemuseo?" Me ollaan oltu nyt kysyttyjä. Ei ne turistit kylän kaivoa, remontoimatonta linnaa tai linnan kellotapulia ole hakeneet. Tarkoitan noita meidän kunnantalon "turistivetonauloja".

Toisaalta sisäänpääsymaksu tuloksissa ollaan samoissa suurin piirtein kuin viime vuonna elokuun puolivälin paikkeilla. Hyvä sekin on. Ei kaikki kuukausitulot aina voi tuplaantua, se olisi liikaa vaadittu. Tärkeintä on, että me ollaan päästy paljon eteenpäin.

Noista tämänpäiväisistä paikallisista musekävijöistä vielä, huomasin, että he tulivat tänne vähän ennakkoluuloisina. Kasvoilla ei ollut hymyn häivää alussa, harvoin niin vakavina ihmiset tulevat museoon. Vasta pikkuhiljaa sain heidät vapautumaan ja nauramaan edes vähän. Lopussa he olivat ihan kivoja. Madame sanoi olevansa entinen kansakoulunopettaja, kun katseltiin koulunäyttelyä. Kehujakin sain kuulla tästä kokoelmasta. Ja taas tuli se sama kysymys esiin: "Mistä te näitä olette hankkinut?" varsinkin silloin, kun katseltiin nukketaloja. Monsieur katseli lappalaisnukkejani ja kertoi, että he ovat käyneet Norjassa. Vanhat suksetkin huomattiin.  "Kyllä teillä on täällä paljon tavaraa", tokaisi vanha rouva lähtiessään.

Helpompaa on vastaanottaa turisteja kaukaa kuin näitä naapureja, joilla on vaikeuksia astua kynnyksen yli. Toisaalta aikansa kutakin. Oppia ikä kaikki.

Rikastuttavaa on nähdä ihmisyyden koko kirjo.

http://fr.wikipedia.org/wiki/Saint-Hippolyte-du-Fort

http://www.cevennes-garrigue-tourisme.com/st-hippolyte-du...

http://www.cevennes-garrigue-tourisme.com/musee-soie.php

Eilen iltapaivällä aloin jo ajatella, että tänään ei tulekaan ketään museoon, kello oli viiden paikkeilla. Sitten ovikello soi ja oven takana oli porukkaa. Kaikki aikuisia, joku ryhmä varmaan, tuli mieleeni. Katson aina ikkunasta ennen kuin menen avaamaan oven.

Niin ryhmä se olikin, yksi Escapade yhdistys, joka järjestää vammaisille retkiä. 5 miestä ja 2 naista. He olivat nähneet museokyltin tien vieressä viime viikolla ja se sai heidät kiinnostumaan museosta.

Yllätyksellistä näissä vierailijoissa oli se, että kaikki olivat yhtä kiinnostuneita kaikesta, niin miehet kuin naisetkin. Aloitan aina näyttämisen kokoelman vanhimmista esineistä...ja jatko seuraa sitten tulijoiden mielenkiinnosta riippuen.

Taas kerran tuli vastaan sama kysymys: "Mistä olette näitä löytänyt?, kun katsottiin harvinaisempia nukketaloja tai vanhimpia esineitä.

Olen keksinyt patentti vastauksen, johon päädyn usein: "Se on salaisuus", muuten täytyy kierrellä ja kaarrella, koska en halua "mansikkapaikkojani" paljastaa julkisesti. Ja sanon, että kun on harrastanut keräilyä 26 vuotta, sinä aikana oppii.

Tämä viikonloppu on ollut ukkoskuuroinen ja sateinen. Museolle se tietää päinvastoin hyvää. Voi odottaa kävijöitä museoon.

Tänään oli 22 kävijää ja yhdistys tienasi 91 euroa. Turisteja enimmäkseen ja myös paikallisia. Anduzen turistitoimiston ansiosta tuli suurin osa, alèsilaiset eli paikalliset tienviereisen museokyltin nähtyään, museomainoksilla oli myös osuutensa kuten internetillä.

Kaikki sukupolvet olivat taas kerran edustettuina. Ja useimmiten perheet.

Yllättävää oli, että alesilaiset eivät tienneet tästä museosta, vaikka asuvat noin 13km päässä. Lisäksi toiset tulijat sanoivat, että meidän kylälläkään ei tiedetty tästä, kun he olivat kysyneet tietä.

Tämä sunnuntai oli hyvä päivä. Sain esitellä kokoelmaani monelle kiinnostuneelle. Lapsia oli paljon ja he olivat innoissaan. Ilo oli molemminpuolinen. "Aikamatkalla" me oltiin.

Mainosta tuli samalla. Voi odottaa enemmän kävijöitä jatkossakin.

Vertailin viime vuoden elokuun alkua tähän ensimmäiseen viikkoon. Aika samanlaiselta näyttää. On stressavaa ajatella, että pitäisi olla paremmat tulokset myös elokuulta kuten oli heinäkuussa. Saa nähdä. Sanon itselleni aina välillä, että täytyy olla tyytyväinen oli tulos sitten loppukuussa enemmän tai vähemmän hyvä. Joka tapauksessa eteenpäin ollaan menossa. Välillä etanan vauhtia ja välillä jättiläisaskelin.

Kuuluisan ranskalaisen Routard-matkaoppaan ansiosta, jossa me ollaan mukana nyt ensimmäistä vuotta, tuli taas tänään ihmisiä, marseillelainen pariskunta.

He sanoivat, että oli aika vaikea löytää tänne. Lisäksi kylämme on tuntematon, täällä ei ole mitään erikoista nähtävyyttä. He ihmettelivät hiukan, miksi sellaiseen paikkaan avaa museon. Sanoin, etten tiennyt taloa ostaessani, että tänne jotakin perustaisin. "Korpea" tämä on suurkaupunkilaisille, vaikka me ollaan Anduzen turistikylästä vain 8km:n päässä ja siinä vieressä on Euroopan ainut Bambupuisto, noin 10km:ä täältä. Siellä on kävijöitä vuodessa keskimäärin 360 000, vaihtelee vuosittain. Enemmän kuin Suomen ykkösmuseossa, Ateneumissa, jossa oli 225 000 vierailijaa viime vuonna, alla linkit:

http://www.mtv3.fi/uutiset/kulttuuri.shtml/2011/01/1256231/ateneum-edelleen-kavijamaariltaan-suomen-ykkonen

http://www.museot.fi/museotilastot

http://www.nba.fi/fi/museoiden_kavijamaarat_2010

http://www.bambouseraie.com/

Bambupuistoon vievällä tiellä meillä on museokyltti ja se onkin tuonut tänne jonkin verran ihmisiä joka vuosi. Lisäksi tänä vuonna huomasin, että sinne voi viedä museomainoksia muiden joukkoon, sitä varten siellä on oikein teline museokaupan vieressä, johon on eri sisäänkäynti. Aiemmin luulin, että sinnekin täytyy maksaa sisäänpääsymaksu, joka lähentelee jo kymppiä varmaan.

"Tähän kokoelmaan on mennyt omaisuus", sanoi emäntä. Isäntä taas totesi, "museonne ansaitsisi olla paremmin tunnettu". Kohteliaisuuksia saa kuulla näiltä turisteilta. Vielä heidän kommenttejaan: "Eikö kunta avusta teitä?"....

Toista on omat kuntalaiset, jotka eivät ole koskaan edes tulleet katsomaan. Kuten kunnantalon väki esimerkiksi. He eivät arvosta muutakuin omaansa, paikallisten hankkeita. Nurkkapatriootteja he ovat. Tai sitten kateellisia, jos toisella on jotain sellaista, mitä ei heillä ole itsellä, silloin he kieltävät arvon.

http://www.ot-anduze.fr/decouverte-anduze-cevennes/2-Lezan.html

Siinä yllä linkki Anduzen turistitoimiston Lézanin sivulle, ne tiedot kylästämme on antanut kunnantalo. A VISITER eli katsottavaa kylässä kunnan mukaan: linnan kellotorni, linna ja kunnan kaivo.

Nukkenallemuseota ei mainita ollenkaan. Vaikka me ollaan oltu  täällä jo 11 vuotta. Nuo ylläolevat kunnan luettelemat "nähtävyydet" löytyvät muistakin keskiaikaisista kylistä aika usein, ei niitä kukaan lähde katsomaan. Sitäpaitsi linna on suljettu ja remontoimaton.

Kaukaa tulleet näkevät asioita eri tavalla kuin paikalliset. Siksi on hyvä matkustaa, tulee välimatkaa kaikkeen. Muuten näköpiiri jää rajoittuneeksi ja maailma pieneksi.

Toinen pariskunta Clermont Ferrandista tuli Anduzen turistitoimiston kautta. Madame on selluloidi nukkejen keräilijä. Hän oli ihastuksissaan kaikesta ja vanhoista puunukeistani hän sanoi, ettei ole sellaisia koskaan nähnyt missään vanhan tavaran kaupassa täällä Ranskassa. Siinä hänelle uusi keräyskohde.  Vanhimpaa nukkeani vuodelta 1820 hän ihmetteli ja ehdotti, että se pitää laittaa esille enemmän yksinään eikä toisten joukkoon, jossa sitä ei paljoa huomaa. Totta se on. Pitäisi keksiä juhlallisempi tapa, koska se on vanhin museossa. Mutta tilaa ei vaan ole tarpeeksi.

Tässä on vain yksi kuvakulma Lézanista Serren kukkulta vierestä. Videokameralla saisi paremmin esille ympäröivät maisemat. Kun katselee ympärilleen, joka paikassa näkyy kaukana Sevennien vuoret kuten Suomessa metsät.

Viime vuonna katseltiin Seijan ja Andrewn kanssa linnan läheisellä pääkadulla, mihin laittaisi museokyltin. Jos museoon tulee sitä kautta, ei missään ole museoviitoitusta. Siinä päänvaivaa. Yksi ratkaisu olisi siirrettävä kyltti. Mutta se on niin epäkäytännöllinen, että minun piti keksiä muuta.

Koiraa taluttaessa siinä linnan nurkilla tuli mieleen yksi kerta, että linnan kelloa vastapäätä, jossa on liikennemerkki kielletty ajosuunta, siinä on kyltille paikka. Vaikka se on toisella puolen tietä, silti sen näkee paremmin kuin linnan puolella, jonka suunnassa me ollaan. Tuo vastapäinen katu vie pois keskustasta.

Sébastien on laittanut paikoilleen kaikki kolme uutta ja kaksi vanhaa kylttiä, pari sain itse, koska toinen oli vaan rautalangalla kiinnitettävä ja toinen muuten helppo.

Nyt ehdotin Sébastienille, että linnaa vastapäätä voisi laittaa yhden museokyltin, olin jo maalannut sen valmiiksi. Mutta hän olikin toista mieltä, se ei sopinut hänelle ollenkaan.

Museokävijät sanovat aina joskus, että pitäisi pyytää kuntaa avuksi milloin missäkin. Joten nyt rohkaisin mieleni ja kävin kunnantalolla kysymässä, olin saanut aikaisemmin jo luvan kunnanjohtajalta, että paikka oli ok. Sihteeri otti puhelinnumeroni ylös, sieltä piti sitten tulevan soitto...

Odottelin viikon päivät. Ei mitään kuulunut toisena eikä  kolmantenakaan viikkona. Näin kunnan työtekijämiehiä kylällä remonttihommissa ja puhuin asiastani. Täytyy olla vielä kunnanjohtajan lupa, sain vastaukseksi. Taas meni aikaa.

Postissa näin jälkeen päin kunnan porukkaa. Minulle sanottiin, että ei se kuulu meidän töihimme, se on teidän yksityisasianne.

Olin pettynyt. Minulle oli jo melkein luvattu, kun yksi sanoi, että se on helppo juttu, kestää vain viisi minuuttia kiinnittää yksi kyltti seinään. Nyt siitä kärpäsestä tuli härkänen.

Viime torstaina tai perjantaina törmäsin taas kylällä yhteen kunnan monsieurhen. Hän tervehti ystävällisesti ja kysäisi, niin mihin se kyltti piti laittaa...Hän lupasi hoitaa asian maanantaina aamupäivällä.

Eilen nähtiin "Musée, prendre rue de l'Horloge en face" komeilevan linnaa vastapäätä hyvällä paikalla. Kunta tuli kuitenkin meille avuksi. Vaikka aika paljon sai taas "taistella" sen eteen.

Teoria ja käytäntö ovat kaukana toisistaan. Parantamisen varaa on aina monen asian suhteen, mutta kaiken toteuttaminen on aina vaikeampaa käytännössä.

"Oma apu paras apu", tekisi mieli joskus sanoa. Vahinko vaan, että ei voi itse kaikkea tehdä. Tarvitaan toisten apua aina joskus. Toisaalta kaikki tarvitsevat.

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Lastenpsykiatri+Valta+perheiss%C3%A4+siirtynyt+lapsille/1135268187222/?cmp=tm_etu_luetuimmat_uutiset

Siinä hyvä artikkeli.

Joku aika sitten kerroin kahdesta pikkupojasta, "kauhukakaroista" museossa.

Sittemmin täällä on ollut paljon lapsia, niin poikia kuin tyttöjä, eikä ole ollut mitään ongelmaa. Ihan poikkeuksellista oli tuo tapaus.

Eilen oli yksi eläkeläispariskunta lapsenlapsensa kanssa. Heillä on La Grand'Combessa Vanhojen ammattien museo. Isäntä on kerännyt vanhaa ammatti esineistöä 30 vuoden ajan. Ja nyt vuoden päivät heillä on ollut ne esillä kunnan antamissa tiloissa. Monsieur sanoi, että hän antaa kokoelmansa kunnalle myöhemmin, siksi se on mukana museohankkeessa.

http://cevennes-montlozere.com/annuaire/detail/651-10-La-Maison-des-Metiers-Anciens.html

Museon pitäjät kertoivat, että heillä oli taas tänään niin hiljaista, eikä ollut ketään, joten he tulivat tänne. 8-vuotias tyttö oli halunnut tulla katsomaan nukkenallemuseoon. Kun kysyin pikkulikalta, mikä miellytti eniten. Kaikki, vastasi hän ja oli kovin ihastuksissaan. Tyytyväisiä olivat myös isovanhemmat. Valittivat vaan, että kävijöitä ei ole paljoa heillä uudessa museossa. Sanoin, että täytyy paljon markkinoida.

Kun kyselee ihmisiltä, miten tästä museosta ovat saaneet tietää, saa kuulla "1000" tapaa mainostaa. Eiliset kolleegat, jos niin voi sanoa, olivat nähneet museomainokseni meidän kylän gastronomia ravintolassa "Célinen salaisuudet". Vaikka en minä niitä sinne ole toimittanut koskaan. Joka tapauksessa vähän kiertotietä.

447€ tuli heinäkuussa sisäänpääsytuloja. Melkein puolet enemmän kuin viime vuoden heinäkuussa.

Tässä kuvassa perällä yksi nukketalo ihanuuksistani. Se on englantilainen vuodelta 1923.

Dixou tulee perässä joka paikkaan, kuvaaminen sitä kiinnostaa, ulkoilu ja varsinkin syöminen, herkuttelu.

http://www.midilibre.fr/2011/07/30/samedi-noir-sur-les-routes-pres-de-200-km-de-bouchons-en-debut-de-matinee,363961.php

Siinä yllä linkki ja kuva kesälomalaisten menotuloliikenteestä tällä viikonlopulla. "Koko Ranska" on tiellä sanotaan. Vuoden kovin liikenneruuhka.

"Heitä on nyt tulossa...", sanoi ystäväni puhelimessa.

"Niin ketä?", kysyin minä.

"Turisteja, paljon paljon turisteja", jatkoi hän. "Voidaan odottaa kävijöitä museoon piakkoin."

Heinäkuu on ollut hyvä. Sesonki on alkanut hyvin ainakin, saa nähdä mitä tulee elokuusta...

Vain 51,50€ puuttuu yhdistyksen kukkarosta ja sitten voi sanoa, että sisäänpääsytulot ovat tuplanneet viime vuoden heinäkuuhun verrattuna. Viime vuonna ne kävijätulot olivat 243€.

Julkistan nämä summat netissä myös ranskankielisessä museoblogissani. Sitä hiukan kritikoi Sébastien, joka on ollut museon ystävä ihan alusta alkaen. Minusta voi, koska siten näkee, ettei tarvitse miljoonia museon pyörittämiseen. Vaatimattomamminkin se on mahdollista.

Kaikkea en kuitenkaan kerro, sitä, mitä olen kuluttanut kokoelman keräämiseen. Siihen on hukkunut rahaa kuin tyhjään kaivoon. Toisaalta nyt kun kävijämäärä museossa on lisääntynyt, se johtuu juuri kokoelmasta, sen täytyy olla mielenkiintoinen houkutellakseen ihmisiä. Ja kun on kyse yksityisestä kokoelmasta, saan pitää sen omana tietonani. Yhdistyksen finanssiasiat ovat sitä vastoin julkisia.